Itsenäisyyspäivän vastaanotto Mielenvireydessä

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäistä Suomea edelsi Suomen suuriruhtinaskunta, joka oli itsehallinnollinen osa Venäjän keisarikuntaa. Vietimme Mielenvireydessä yhdistyksen historian ensimmäisiä itsenäisyspäivän juhlia torstaina 6.12.2012 Mielenvireyden tiloissa Isokadulla. Paikalla oli reilut 20 juhlijaa, joista osa oli pukeutunut juhlavasti, osa arkisemmin. Mielenvireyden työntekijät olivat nähneet paljon vaivaa juhlien järjestelyissä ja suuri kiitos kuuluu myös Mielenvireyden keittiölle, mikä huolehti juhlien upeasta tarjoilusta. Juhlan menu jutun lopussa.

Juhlan aloitti hallituksen puheenjohtaja Anna-Maija Lahdenperä puheellaan. Puheessa Anna-Maija kertoi Mielenvireyden kuluneesta toimintavuodesta ja kävijä- sekä osallistujamäärän hurjasta kasvusta. Mahdollisesti saamme lisää toimitiloja naapurin yksiöstä. Mielenvireyden yhteistyö Rovaniemen Balanssin kanssa on tiivistynyt ja kehittynyt. Vuoden 2013 teemana on ”Enämpi Yhessä Ko Yksinhää”. Teeman tarkoituksena on korostaa yhdessä toimimisen merkitystä yksinäisyyden vähentämiseksi.

Itsenäisyyspäivän juhlan kannalta tärkeintä Anna-Maijan puheessa oli itsenäinen Suomi. Anna-Maija oli kysellyt muutaman Mielenvireyden asiakkaan mielipidettä, että mitä itsenäinen Suomi heille merkitsee. Hän sai tällaisia vastauksia: ”Itsenäinen Suomi on kunnianosoitus veteraaneille ja isovanhemmille”, ”Itsenäinen Suomi merkitsee turvallisuutta”, ”Itsenäinen Suomi merkitsee isänmaata ja toivottavasti se myös pysyisi itsenäisenä” ja oli tullut tällainenkin kommentti, että ”Suomi ei ole itsenäinen, EU hallitsee ja Saksa ja Ranska päättää kaikesta”. Anna-Maija muisti myös puheessaan menneitä sukupolvia ja vaihtuvia vuosikymmeniä, sodassa kaatuneita Suomen miehiä ja naisia. Suomen itsenäistymisellä on ollut hintansa. Viiden vuoden kuluttua voimme juhlistaa 100-vuotiasta itsenäistä Suomea, se tuntuu hienolta.

Anna-Maijan puheen jälkeen nostimme maljan Suomen itsenäisyydelle Finlandia-hymnin soidessa. Nostimme maljat seisten ja osoitimme näin kunnioituksemme isänmaatamme kohtaan. Malja oli alkoholitonta kuohuviiniä. Sen jälkeen saimme herkutella juhlaruualla. Juhlavieraita istui kolmessa pöydässä ja istumajärjestys oli suunniteltu valmiiksi. Haimme itsenäisyyspäivän juhlaruoat järjestyksessä. Ensin suolaista, sitten makeaa. Juhlaruuan jälkeen Marjut Huotari esiintyi kertomalla runoelman entisajoista, varhaislapsuudestaan, kun isä oli sodassa ja ensimmäisestä aapisestaan. Lopuksi hän lausui vielä Aleksis Kiven runon ”Suomenmaa” . Tämän jälkeen lauloimme seisten Maamme-laulun ja oli vapaata ohjelmaa, juhlaväki sai seurustella ennen kotiinlähtöä. Tapasin vielä Anna-Maija Lahdenperän ennen kotiinlähtöä. - Olen oikein hyvällä, positiivisella ja iloisella mielellä. Tämä juhla jää historian kirjoihin ja toivotaan vastaisuudessa, että juhlasta tulee traditio.

dscn03532.jpg

Menu

Juhlamalja, alkoholiton

Karjalanpiirakat ja munavoi

Kylmäsavulohipiiras

Pinaattifetajuustokäärö

Savupororieskarulla

Juustolajitelma

Lakkakakku

Omenahyve

Aleksanterinleivos

Suklaakonvehti

Kahvi/tee

dscn0368.jpg

dscn0369.jpg

Kirjoitti: Sanna Koskela