Vapaaehtoisten virkistyspäivät Kemissä

Mielenvireys ry järjesti vapaaehtoisilleen virkistyspäivät Kemissä 6.-7.5.2014. Reissuun lähtivät minun lisäkseni Aili, Arja, Laura, Maarit, Marjut, Pirjo, Ritva, Teija, Tuula sekä vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Hanna ja toiminnanjohtaja Aija.

Kokoonnuimme rautatieasemalla tiistaiaamuna klo 8.15 ja pikajuna Kemiin lähti klo 8.34. Perillä olimme noin klo 9.55. Juna-asemalta kävelimme Hotelli Merihoviin, missä huoneet olivat jo valmiina. Majoittumisen jälkeen lounastimme Bar & Cafe Ankkurissa, mikä sijaitsee hotellin alakerrassa. Noutopöydässä oli anjovisgratinoitua turskaa, makkarapihvejä, perunoita ja perunamuusia, kesäkurpitsaa ja parsaa sekä jälkiruoaksi persikkarahkaa kahvin ja teen lisäksi.

Lounaan jälkeen ohjelma jatkui hotellin Uitto-tilassa. Ohjelma oli laadittu Mielenvireyden teeman "Elinvoimaa luovuudesta" mukaan - tutustuimme värien maailmaan. Ensimmäiseksi oli "Sateenkaarikylän rentoutus", mikä kesti 20 minuuttia. Sen jälkeen saimme käsiimme peitevärit. Aluksi maalasimme lämmitellen musiikin soidessa taustalla ja sitten tehtäväksemme tuli maalata akryyliväreillä taulupohjalle "Minun tarinani". Välillä pidimme taukoja ja saimme köllötellä hotellihuoneissa. Ohjelma oli rentoa eikä kiirettä ollut.

Tauon jälkeen klo 15 joimme Uitto-tilassa herkulliset suklaaleivoskahvit. Sen jälkeen ohjelma jatkui. Esittelimme omat taulumme ja sitten puhuimme väreistä. Jokainen valitsi oman värin taulustaan ja Aija sekä Hanna kertoivat värien merkityksistä. Saimme monisteet "Värit ovat voimaa" kotiin luettavaksi. Tämän jälkeen ohjelma päättyi ja Hanna varasi saunan saunojille. Alkoi vapaa ohjelma. Me kävimme Ailin, Arjan ja Teijan kanssa kävelyllä kaupungilla ja Kemin cittarissa. Klo 18 oli kolmen ruokalajin illallinen Bar & Cafe Ankkurissa.

Aamulla klo 6.30-9.30 oli aamiainen hotellin 2. kerroksessa. Sen jälkeen oli vapaata ohjelmaa. Kokoonnuimme klo 11.30 respaan ja luovutimme huoneet sekä jätimme matkatavarat säilöön. Sitten klo 12 oli lounas Ravintola Ämmilässä. Noutopöydässä oli juustoista uunilenkkiä ja broilerikeittoa. Jälkiruoaksi oli vaahtokarkkeja ja mansikkakiisseliä. Sitten sattui sellainen hassu kömmähdys, että hotellista oli unohdettu ilmoittaa tulostamme Ämmilään. Niinpä kukaan ei ollut maksanut ruokiamme. Asia selvitettiin, eikä Pirjon, Teijan ja minun tarvinnut jäädä tiskaamaan!!! :)

Klo 13 oli yhteinen tapaaminen hotellilla. Juttelimme niitä näitä ja vastailimme palautekyselyyn. Klo 14 alkoi Kemin kaupunginteatterissa teatteriesitys "Mielensäpahoittaja ja poika". Sitä menimme katsomaan ja ainakin minun mielestäni, kun en ole paljoa teatterissa käynyt, esitys oli varsin hauska. Esityksen jälkeen kävelimme hotellille, haimme matkatavarat ja menimme omakustanteisille kahveille Kaisan Kahvikeitaaseen. Se oli matkan varrella juna-asemalle. Siitä käppäilimme asemalle ja oli vielä reilusti aikaa ennen pikajunan lähtöä  klo 18.01. Saavuimme Ouluun klo 19.14. Kiitos kaikille matkaseuralaisille kivasta reissusta! :)

Sanna Koskela